Etusivu
Tervetuloa seuraamaan alkavaa kasvatustoimintaani ja elämääni bulldoggien kanssa
Olen Hämeenlinnalainen nuori nainen, jolla on eläimet lähellä sydäntä. Ammatiltani olen lähihoitaja ja sen ohella opiskelen koirahierojaksi Tampereen Urheiluhierojakoulussa.
Tällä hetkellä perheeseen kuuluu avomies ja kolme koiraa; 2 englanninbulldoggia, josta toinen asustaa vanhempieni luona ja mäyräkoira. Tarkoitus on siis alkaa kasvattamaan bulldoggeja ja tulevaisuudessa mäyräkoiria yhteisen kennelnimen alla. Nämä koti sivut siis kertovat koiristani ja meidän yhteisestä matkasta.
Kasvattajakurssin kävin ukkoni kanssa Helsingin Vuosaaressa 3/2010 ja samaan aikaan allekirjoitin kasvattaja sitoumuksen. Kennelnimi todistus tuli postiluukusta sisään 11/2010, vihdoinkin.
Kotona on ollut oikeastaan aina eläimiä; pupuja, marsuja, hamstereita, chinchilloja, papukaijoja, kissoja, kaloja, koiria ja hevosia. Aina on ollut jotain..
Elämäni bulldoggi oli näyttelyissä hyvin menestynyt uros Black Hope Urban Legend. Sulo oli siihen aikaan kova nimi näyttely kehissä ja kyllä se rakastikin kunnon showta. Sulo tuli mulle ja isälleni yhteisomistukseen kasvattajalta (kennel Black Hope) vuonna 2000.
Sulosta voisin kertoa pitkät tarinat, koska olihan sen poika vertaansa vailla. Sen kanssa käytiin paljon näyttelyissä, harrastettiin suojelua (ihan vaan leikkimielisesti) ja se olikin hauskaa kaikkien mielestä. Sulo oli oikein elämän valo.
Muutin nykyisen avomieheni kanssa yhteen ja päätimme ottaa koiran, joka oli tietenkin bulldoggi. Kävimme katsomassa täällä hämeenlinnassa aikuista bullinarttua ja se oli aivan ihana.. Joten minulle tuli se mitä olen aina sanonut etten ikinä halua; brindlen väristä narttubullia. No nyt minulla on koko paketti, ostin 11/2008 kasvattajalta suoraan reilu vuoden ikäisen bulldoggi nartun Laaksonoksan Helmi-Orvokki, mikä on kappas kappas brindle väriltään.Helmi-Orvokille tarvitsi opettaa hieman käytöstapoja ja saada massaa ympärille, mutta se on aivan mahtava paketti. Luonne voitti ulkonäön, onhan Helmi-Orvokilla jonkin verran vääränlaiset korvat.
Avomieheni harrastaa metsästystä ja olikin tiedossa, että jonain päivänä meille tulee toinen koira, työkoiraksi. Näin ollen meille tuli sitten syksyllä 2009 sileäkarvainen mäyräkoira Kuutamoketun TD Geena. Justiina ja Helmi-Orvokki on kyllä oikein sisarukset. Justiina on aika hiljainen mäyräkoira, joka on näyttänyt hyviä merkkejä metsästystaidoistaan. Onhan se tietenkin syönyt minun kenkiä, keittiön mattoa, triggeri-puikot (koirahierojaksi opiskelen) ym. Kyllä sillä viitseliäisyyttä riittää.
Justiinalla ja Helmi-Orvokilla olisi tarkoitus pennut teettää ja aloitella pienimuotoista kasvatustoimintaa. Helmi-Orvokin ensimmäiset pennut syntyivätkin 10.3.2010. Justiinalla menee vielä tovi pentuihin. Metsästyslinjaisia kun niistä halutaan, niin hommataan ensin Justiinalle vielä tuloksia.
Sivut ovat vielä kesken, mutta teen niitä aina kun aika antaa myöden, että näillä mennään ja katsotaan miten käy..
terveisin Jenni ja kumppanit
